OVOK-tukiyhdistyksen kuulumisia ja uusi hallitus

 Kategoriassa Yleinen
Uusi vuosi ja uudet tuulet puhaltavat OVOK-tukiyhdistyksessä. Yhdistys ei saanut uutta rahoitusta STEA:lta vuodelle 2025. Näin ollen yhdistyksen naistyölle suunnattu toimitila, Valotalo, sulkee ovensa tammikuun 2025 loppuun mennessä. Valotalo ei kuitenkaan katoa kokonaan vaan se jää elämään yhdistyksen monikulttuurisessa naistyössä. Valotalo ei ole vain tila vaan vuosien varrella muodostunut yhteisö. Valotalon yhteisö jatkaa elämäänsä yhdistyksen vapaaehtoistoiminnassa, vapaaehtoisissa ja asiakkaissa, kun vapaaehtoisemme jatkavat matalan kynnyksen kerhojen ja muu nn toiminnan järjestämistä maahanmuuttaneille naisille. Voisi sanoa, että yhdistys on palannut juurilleen: yhdistyksen perustana on alusta asti ollut aktiiviset vapaaehtoiset ja vapaaehtoistoiminta, ja näin tulee olemaan jatkossakin.
Yhdistykselle valittiin uusi hallitus joulukuussa 2024. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tanja Ryymin ja hallituksen jäseniksi Laila Vainio, Elina Metsänen, Sanna Mustonen, Sarah Shamasna, Vanessa Phekani, Dalia Abu Laban, Sonja Nuottila ja Ammi Ruotsalainen. Iso kiitos hallituksesta pois jääneille ja pitkään yhdistyksessä olleille aktiiveille: Satu Haapanen, Teija Kähkönen, Dlovan Ishaya ja Anja Taanila! Olette kultaa 🧡
Vuosi 2025 on tärkeä vuosi yhdistykselle sillä yhdistys täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Samalla kun pohdimme tulevaisuutta ja haemme yhdistykselle uutta suuntaa, juhlistamme yhdistyksen kymmenvuotista taivalta. Siinä onkin juhlimista! Ilmoittelemme Facebook-sivullaillamme ja täällä verkkosivuilla tulevasta juhlasta ja muusta toiminnasta.